maanantai 11. elokuuta 2014

Tänään mulla oli pitkän kesän jälkeen herätyskello soittamassa kuudelta, ja se oli niin kova paikka että nukuin vielä tunnin ja aamuvalmisteluihini jäikin kaksikymmentä minuuttia aikaa. Viininpunaisessa tutorpaidassani juoksin koululle ohjaamaan uusia ykkösiä, sekoilin sanoissani ja unohdin asioita. Olin täyden epäuskon vallassa, en millään kyennyt ymmärtämään että mä ihan oikeasti seisoin koulun käytävillä taas pitkän ja ihanan kesän jälkeen. Mietin myös sitä, että ennen seuraavaa pitkää ja ihanaa kesää tulee tapahtumaan hirvittävästi isoja asioita, lukion kakkosvuosi kuitenkin eroaa jo siitä ensimmäisestä. Joka ei totta puhuen ollut kovin helppo sekään.



En tiedä että miten lähtisin edes kuvailemaan mennyttä kesää. Se oli paras. En stressannut, en huolehtinut, opettelin uusia asioita ja selviydyin. Tukeuduin ystäviini mutta opettelin myös hoitamaan ja päättämään asioitani ihan itse. Kokeilin ottaa askeleita mukavuusalueeni ulkopuolelle ja päädyin pariinkin kertaan keittiöön - onnistuin jopa tekemään syötävää ruokaa! Pakko myöntää että pari asiaa jäi siltikin uskaltamatta.  Onhan tässä silti vielä aikaa.



Mun mahtavan kesäni aloitti rippileiri Virossa. Huomasin kasvaneeni viime vuodesta paljon, ja osasinkin hommani paljon paremmin. Jokainen päivä toi uusia ihania asioita ja loppujenlopuksi en edes osannut nimetä mikä oli kaikista kivointa, kaikki oli niin ihanaa. Aamu-unisina keskiaikaiseen kivikirkkoon käveleminen, ulkoleikit superihanien pikkasten kanssa, iltaohjelman sketsejä varten naurettavasti pukeutuminen vai iltahartauteen kynttilöiden luokse rauhoittuminen? Retket Tartoon ja Pärnuun olivat myös unohtumattomia, ja jättivät tietysti loven myös lompakkoon.. Leiri saatettiin onnistuneesti päätökseen ja uskomattoman upeat nuoret konfirmoitiin. Upein viikko on nyt takana, mutta se jätti jälkeensä jotain ihanaa, jotain mikä pysyy mukana koko elämän. 



Olin kaksi viikkoa töissä, kävin useasti mökillä, matkustin junalla Kouvolaan ja Helsinkiin sekä bussilla Heinolaan, istuin autossa melkein yhdeksän tuntia päästäkseni Rukalle. Kävin laskemassa koskea kaksikin kertaa, kävin seinäkiipeilemässä ja kokeilin jopa ratsastusta (se oli hauskaa kunnes huomasin ihanien hevosten aiheuttaneen kovan allergiareaktion josta ei meinannut tulla loppua). Olin pari viikkoa täysin ilman nettiä, ja elin. Kokeilin innoissani kaikkea uutta ja nautin. Pakahduin onnesta ja tunsin syvää kiitollisuutta. Välillä olin surullinen, hämmentynyt ja vähän hukassakin, mutta kaikesta siitä selvisin.


Löysin itseni uudestaan, opin nauttimaan asioista joista olen aina ennenkin nauttinut mutta jotka eivät pariin viime vuoteen ole tuottaneet ollenkaan iloa. Opin arvostamaan itseäni, opin tuntemaan oman arvoni ja ymmärsin että ei ihan oikeasti tarvitse olla yhtä hyvä kuin muut, että muiden saavutuksista pystyy iloitsemaan ja toisaalta myös sen, että aina ei tarvitse vertailla. Ymmärsin, että epärealististen tavoitteiden asettamisesta ei tule kuin paha mieli. Opin arvostamaan muita ihmisiä. 



En rehellisesti sanottuna ole kokenut koskaan mitään tähän kesään verrattavaa. Monet asiat unohtuvat vuosien kuluessa, en ehkä muista löytäneeni täydellistä kiipeämispuuta tai halpoja sukkapuikkoja, mutta pohjimmainen tunne säilyy. Tärkeät opitut asiat säilyvät mielessä, ja toivon että onnistun pitämään niistä ikuisesti kiinni. Toivon, että en ikinä ala aliarvoimaan sitä mitä minulla on. Haluan aina nähdä sen kaiken hyvän mitä ympärilläni on. Enää se koulun aloituskaan ei oikeastaan tunnu niin pahalta.


KIITOS. 




kuvat weheartit


2 kommenttia:

  1. musta tuntuu että kommentoin aina ihan samalla tavalla mutta rakastan sun blogia yli kaiken, tää on ihan paras ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiitos tosi paljon! Ilahduttaa kovasti nää sun kommentit <3

      Poista