Viime aikoina on ollut kovin kylmä. Pyöräillessä hanskat ja pipo ovat ehdottomasti kuuluneet varustukseen. Ilma on viileää, se tuoksuu erilaiselta. Viileys tunkeutuu takeista ja villapaidoistakin läpi, ja kaipaan kesää eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Rakastuin viime kesään enemmän kuin mihinkään sitä edeltävään kesään. Sen lisäksi että ulkona oli lämmintä, oli myös sisälläni lämmintä. 

Kaipaan vihreyttä ja ylipäätään upeita värejä. Syksy alkaa olla siinä pisteessä, että väriloisto on ohi ja ruskeat lehdet täyttävät maan. Todella täyttävät - monen monta hetkeä on tullut vietettyä haravan varressa kotipihalla. Tällä viikolla taivaaltakin tuli lunta muistuttavaa asiaa - pieniä, valkoisia palleroita. Eiväthän ne vielä kestäneet, vaan sulivat pois. Se oli kuitenkin ihana muistutus siitä mitä on tulossa, talvi on todella upeaa aikaa.

Koulussa opiskeltavat asiat vaikeutuvat kurssi kurssilta, kun oppiaineisiin sukelletaan syvemmälle ja syvemmälle, asiaa pohditaan kunnolla. Oivalsin kuitenkin eräänä päivänä, että lukio on oikeasti kivaa aikaa. Voin vielä olla melko huoleton, vaikka en tiedäkään mitä tulevaisuuteni tuo tullessaan. Minulla on ihania ystäviä, loistava ilmapiiri ja osaavia opettajia. Lukio on loppujen lopuksi hauskaa: ruusukonvan ja vanhojenristeilyn suunnittelu ovat pyörähtäneet jo kunnolla käyntiin, ja tanssitkin lähenevät. 

Jollain tavalla tämä syksy on ollut uuden oppimisen ja oivaltamisen aikaa. Moni asia muuttuu ja kerralla tapahtuu paljon. Tämä on ehdottomasti onnellisinta aikaa tähänastisessa elämässäni, ja tiedän jo nyt, että myöhemmin palaan muistelemaan juurikin näitä vuosia.

Kuvituksena liian paljon omaa naamaani onnelliselta kuvausreissulta, Heinolasta. 

Paljon iloa ja onnea sekä hyvää syyslomaa!

syyskuun ensimmäinen

Koulujen alettua ilmatkin viilenivät, ja kalenterin sivujen kääntyessä syyskuun kohdalle voidaan ihan virallisestikin sanoa syksyn alkaneen. Nautin todella viime kesästä, ja pelkäsin etukäteen hieman että siirtymä kesän lämmöstä ja lyhyistä shortseista syksyn kirpeään viileyteen ja pitkiin hihoihin olisi ollut jotenkin tuskainen. Yllätyin kun huomasinkin tyytyväisenä pukevani paksummat sukkahousut ja kurkottavani vaatekaapin ylimmälle hyllylle saadakseni lämpimämmän neuleen päälleni.

Kouluunkin tottuu - uudet tavoitteet ovat realistisia ja niiden toteuttaminenkin on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Ystäviä ja kavereita on mukava nähdä päivittäin, on ihanaa puoliksi asua käsityön luokassa koska tämänhetkinen työ vaan on niin mukaansavievä ja on kieltämättä myös jännää kävellä käytävillä olematta koulun nuorin. Jos toinen vuosi menee yhtä nopeasti kuin edellinenkin, on yritettävä ottaa joka hetkestä kaikki irti ennen kuin lukiokin on huomaamatta jo ohi.

Uusia suunnitelmia syntyy, vanhat suunnitelmat eivät pääsekään toteutumaan, välillä kohdataan vastoinkäymisiä ja vastapainoksi välillä kaikki sujuu kuin tanssi. Ulkona on pimeää jo kymmeneltä ja tässäkään postauksessa ei taida olla järkeä, mutta haittaako se? Tunnen edelleen elämäni olevan hyvää ja tiedän että asiat järjestyvät ennemmin tai myöhemmin. 

kuvat weheartit

♥

Tänään mulla oli pitkän kesän jälkeen herätyskello soittamassa kuudelta, ja se oli niin kova paikka että nukuin vielä tunnin ja aamuvalmisteluihini jäikin kaksikymmentä minuuttia aikaa. Viininpunaisessa tutorpaidassani juoksin koululle ohjaamaan uusia ykkösiä, sekoilin sanoissani ja unohdin asioita. Olin täyden epäuskon vallassa, en millään kyennyt ymmärtämään että mä ihan oikeasti seisoin koulun käytävillä taas pitkän ja ihanan kesän jälkeen. Mietin myös sitä, että ennen seuraavaa pitkää ja ihanaa kesää tulee tapahtumaan hirvittävästi isoja asioita, lukion kakkosvuosi kuitenkin eroaa jo siitä ensimmäisestä. Joka ei totta puhuen ollut kovin helppo sekään.

En tiedä että miten lähtisin edes kuvailemaan mennyttä kesää. Se oli paras. En stressannut, en huolehtinut, opettelin uusia asioita ja selviydyin. Tukeuduin ystäviini mutta opettelin myös hoitamaan ja päättämään asioitani ihan itse. Kokeilin ottaa askeleita mukavuusalueeni ulkopuolelle ja päädyin pariinkin kertaan keittiöön - onnistuin jopa tekemään syötävää ruokaa! Pakko myöntää että pari asiaa jäi siltikin uskaltamatta.  Onhan tässä silti vielä aikaa.

Mun mahtavan kesäni aloitti rippileiri Virossa. Huomasin kasvaneeni viime vuodesta paljon, ja osasinkin hommani paljon paremmin. Jokainen päivä toi uusia ihania asioita ja loppujenlopuksi en edes osannut nimetä mikä oli kaikista kivointa, kaikki oli niin ihanaa. Aamu-unisina keskiaikaiseen kivikirkkoon käveleminen, ulkoleikit superihanien pikkasten kanssa, iltaohjelman sketsejä varten naurettavasti pukeutuminen vai iltahartauteen kynttilöiden luokse rauhoittuminen? Retket Tartoon ja Pärnuun olivat myös unohtumattomia, ja jättivät tietysti loven myös lompakkoon.. Leiri saatettiin onnistuneesti päätökseen ja uskomattoman upeat nuoret konfirmoitiin. Upein viikko on nyt takana, mutta se jätti jälkeensä jotain ihanaa, jotain mikä pysyy mukana koko elämän. 

Olin kaksi viikkoa töissä, kävin useasti mökillä, matkustin junalla Kouvolaan ja Helsinkiin sekä bussilla Heinolaan, istuin autossa melkein yhdeksän tuntia päästäkseni Rukalle. Kävin laskemassa koskea kaksikin kertaa, kävin seinäkiipeilemässä ja kokeilin jopa ratsastusta (se oli hauskaa kunnes huomasin ihanien hevosten aiheuttaneen kovan allergiareaktion josta ei meinannut tulla loppua). Olin pari viikkoa täysin ilman nettiä, ja elin. Kokeilin innoissani kaikkea uutta ja nautin. Pakahduin onnesta ja tunsin syvää kiitollisuutta. Välillä olin surullinen, hämmentynyt ja vähän hukassakin, mutta kaikesta siitä selvisin.

Löysin itseni uudestaan, opin nauttimaan asioista joista olen aina ennenkin nauttinut mutta jotka eivät pariin viime vuoteen ole tuottaneet ollenkaan iloa. Opin arvostamaan itseäni, opin tuntemaan oman arvoni ja ymmärsin että ei ihan oikeasti tarvitse olla yhtä hyvä kuin muut, että muiden saavutuksista pystyy iloitsemaan ja toisaalta myös sen, että aina ei tarvitse vertailla. Ymmärsin, että epärealististen tavoitteiden asettamisesta ei tule kuin paha mieli. Opin arvostamaan muita ihmisiä. 

En rehellisesti sanottuna ole kokenut koskaan mitään tähän kesään verrattavaa. Monet asiat unohtuvat vuosien kuluessa, en ehkä muista löytäneeni täydellistä kiipeämispuuta tai halpoja sukkapuikkoja, mutta pohjimmainen tunne säilyy. Tärkeät opitut asiat säilyvät mielessä, ja toivon että onnistun pitämään niistä ikuisesti kiinni. Toivon, että en ikinä ala aliarvoimaan sitä mitä minulla on. Haluan aina nähdä sen kaiken hyvän mitä ympärilläni on. Enää se koulun aloituskaan ei oikeastaan tunnu niin pahalta.

KIITOS. ♥

kuvat weheartit

aurinko, lämpö, perhe, uima-allas, nauraminen, hyvä ruoka, jäätelö, muistot, hymyileminen, innostuminen, eläminen, onnellisuus, stressittömyys, välittäminen, pitkään nukkuminen, spontaanisuus, haaveilu, mansikat, ystävät, auringonlaskut, sateenkaaret, kirsikat, lämpimät rantakalliot, mökkeily, pitkät veneilyt, uudet kokemukset, elämä ♥

Rakastan tätä kesää, rakastan tätä kaikella mitä minussa on. Rakastan jokaista aamua ja lukemattomia mahdollisuuksia - herätessäni en ole tiennyt, mitä ihanaa tulen kohtaamaan. Rakastan haaveita ja unelmia ja sitä, että uskallan. Rakastan keveää ja huoletonta oloa enkä halua tämän kesän ikinä loppuvan. Olen niin kiitollinen, että voin jälleen rehellisesti todeta olevani onnellinen.

we heart it

Moni sateinen (tai aurinkoinenkin) ilta (tai aamu, päivä tai yö) kuluu nopeasti otsikossa mainitun sovelluksen käyttämiseen. Se tuottaa suuresti iloa ja hyvää mieltä ja auttaa pukemaan ajatuksia sanoiksi silloin kun itse en osaa. Hassua, mutta kuva tosiaan voi kerto enemmän kuin tuhat sanaa. Ajattelin tulla jakamaan muutaman kuvan omalta we heart it -kanvakseltani - ne ehkä kuvaavat ajatuksiani paremmin kuin mikään niistä sanoista jonka kirjoitan.

Näitä kuvia on paljon, liikaa että ne mahtuisivat yhteen postaukseen, mutta kaipa voin sitten tehdä näitä useammankin. :)

Kesä on ollut ihana, juuri kuten kuvittelinkin. Vielä kertaakaan loma ei ole tullut näin tarpeeseen ja vielä kertaakaan en ole päässyt koulutyöstä irti yhtä tehokkaasti kuin tänä vuonna. Kertaakaan juhannus ei ole tullut näin nopeasti tai mieleni ole ollut yhtä levollinen ja vapautunut. Jokainen päivä on oikeasti ollut merkityksekäs - joka päivästä löytyy ystävän tai sisaruksen kanssa jaettu yhteinen hetki, joka tulee tuomaan hymyn huulille jopa talven pimeimpään aikaan.

Olen kokenut asioita ensimmäistä kertaa. Ripari Virossa kaikkine reissuineen jäi mieleen - uudet ystävät ja hyvä mieli ilahduttavat edelleen, ja viikko kuluikin silmänräpäyksessä. Juuri, kun olin oppinut tuntemaan kaikki, olikin jo kotiinpaluun aika. Muistot jäävät kuitenkin, ja toivon että jokunen ihanista leiriläisistämme jäisi seurikselle. 

  

Aloitin myös ensimmäisen kesätyöni. Jännitti, en tiennyt että moneen pitää mennä tai mistä ovesta astua sisään, mutta asia selvisi kuitenkin ja olenkin ollut töissä jo yli puolet ajastani. Loppupäivinäni kanssani ei ole ketään muuta kesätyöntekijää, joten tunnit menevät varmaan hitaammin ja pitää myös olla tehokkaampi. Saan tästä kuitenkin työkokemusta ja palkkaakin, joten ei ole valittamista!

On myös ollut vapauttavaa ymmärtää, että jokaista syömääni jäätelöä tai jokaista kokemaani hämärtyvää kesäyötä ei tarvitse kuvata instagramiin. Kokemani ilo on ihan oikea, vaikka seuraajani eivät tietäisikään siitä. Luotettavat ystävät ovat tärkeämpiä kuin yksikään tykkäys instagramin uusimmassa päivityksessäni tai facebookin profiilikuvassani. Olen huomannut kuinka ystävän lausumat sanat voivat helpottaa oloa välittömästi ja tehdä jopa hengittämisestä helpompaa. Vaikka sanoista ei tietäisikään kukaan muu kuin minä ja ystäväni, ne ovat silti minulle kultaakin kalliimpia.

Paljon on siis tapahtunut ja paljon on onneksi vielä aikaakin. Vielä on aikaa kerätä uskallusta ja toteuttaa suunnitelmia. Ja elämä kyllä kantaa, vaikka kaikki ei aina menisi suunnitelmien mukaisesti. Kaikki on hyvin.

Ulkona on niin vihreää. Lämpökin palailee pikkuhiljaa takaisin ja terassilla kaikessa rauhassa nautitttu aamiainen aloittaa täydellisen päivän, ensimmäisen kokonaisen kesälomapäivän. Mietin eilen asioita, luin vähän vanhoja postauksia ja tajusin, että kaikki on vielä edessä. Kaikki ne hienot päivät ja ikimuistoiset hetket. Rantahiekka varpaiden välissä, vilvoittava vesi iholla, lämmittävä aurinko. Hymyt, katseet, kosketukset. Mitä vaan voi tapahtua, jotain arvaamatonta ja ihanaa. Auringon säteillessä huolet ja murheet unohtuvat ja moni asia tuntuu mahdolliselta. 

Viron rippileiriin ei ole enää kovin montaa tuntia. Tuntia. Hassua, miten nopeasti aika menee - äskettäin siihen oli vielä 80 päivää. Sain tänään pakattua ison punaisen matkalaukkuni, ja sen jälkeen olen kulkenut talossa etsimässä milloin mitäkin huulirasvaa, hyttysmyrkkyä tai nenäliinapakettia. Kertailen mielessäni laukkuun pakattuja asioita: olihan siellä varmasti se uimapuku, Raamattu ja tarpeeksi vaatteita? Luotan siihen, että saan periltä ostettua kaiken, mikä unohtuu. Ei jännitä tai pelota, tuntuu vain hyvältä ja innostavalta. 

Vielä kun saisin huoneeni kaaoksen kuntoon, olisin valmis.

Kaunista, ihanaa, upeaa kesää! Edessä tulee olemaan niin paljon hyviä hetkiä, että en pysty ilmaisemaan sitä sanoin. Tästä tulee paras kesä.

onnea on

Viro, enää vain 39 päivää! Sitäkin vähemmän päivä koulun loppumiseen. Aika kuluu niin nopeasti, että täytyy alkaa pitää huolta siitä, ettei se valu täysin hukkaan. Henkisen valmistautumisen ohella pitäisi tehdä muutamia ostoksiakin, esimerkiksi aurinkolasit ja bikinit voisivat tehdä tuosta viikosta melko mukavan :-D

Kerho, jonka neljän lapsen ja ohjaajakaverini kanssa saatoimme eilen päätökseen tämän kevään osalta. Ruoka oli hyvää, leikkiminen oli hauskaa ja sää ulkona ihanampi kuin aikoihin. 

Mekot ja yleisen mekkokauden, kesän tuleminen. Vaatekaappini toistaiseksi pienehkö mekkopino kasvoi taas vähäsen, kun löysin Lindexin lastenosastolta ihanan nilkkamittaisen mekon. En malta odottaa, että saan tämänkin käyttöön!

Näin lyhyesti ja tylsästi esiteltynä kolme viime päiviäni ilostuttanutta asiaa. Lupaan yrittää palata jossain vaiheessa mielenkiintoisempien kertomisten merkeissä, viimeaikoina en ole muuta postannutkaan kuin epämääräisiä kuvia. Toivottavasti ehditte nauttia ulkona paistavasta auringosta! :-)

vanhojentanssimekkoa

Kai kauniin, lämpimän kevätpäivän voi viettää sisälläkin pinterestiä ja weheartitiä selaillen? Pienen kangaskaupparetken innoittamana nimittäin päädyin selailemaan hakusanan prom dresses näyttämiä tuloksia. Epätoivo ehti jo iskemään kun T-paidan ompelukaan ei sujunut ja käsityön numerokin tipahti kunnolla, mutta loppujen lopuksi unelma itse tehdystä mekosta on kuitenkin suurempi. 

Yksi asia puvun kanssa on jo varmaa, olkaimet - mikään ei ole niin noloa kuin puvun nosteleminen kesken tanssin. En saisi siitä itsellenikään mitään, kun keskittyisin vain hermoilemaan puvun tippumisen mahdollisuutta (#vainvanhojentanssijutut?). Näin ollen kaikissa kollaaseihini päätyneissä mekoissa on jonkinnäköiset olkaimet. Etenkin kaikkein ylin tummansininen kukkaolkain ja turkoosin mekon röyhelöolkain ovat suosikkejani.

Kollaasien lyhyistä mekoista huolimatta mekko tulee luonnollisestikin olemaan pitkä, väristä taas ei ole mitään tietoa. Haluan, että mekossa näkyy oma kädenjälkeni, joku oma juttuni, joka erottaa sen valmiiksi tilatuista mekoista. Suunnitteleminen on ihanaa tässä vaiheessa, kun aikaa vielä on. Aion tosissani yrittää!

(Olen tosin jo henkisesti valmistautunut siihen, että en todellakaan osaa tehdä mekkoa itse. Käytän kankaisiin rahaa ja sitten pilaankin ne. Joudun kysymään opettajalta jokaisen vaiheen, ja olen vasta leikkaamassa kankaita kun muiden mekot ovat jo puolivälissä. En löydä kaavoja enkä osaa piirtää niitä. Joudunkin sanomaan kaikille, että tilaan mekon, koska en pysty tekemään sitä itse.) 

Kamala palautuspäivä. Alisuoriutumista ja rumia numeroita.

Pelottavia kursseja tulossa - jaksoa on kulunut alle kaksi kokonaista päivää, vain viisi kokonaista oppituntia. Kirjoitelmia, esitelmiä, lukemista, sanakokeita ja testejä on jo liikaa. Kesä tulee kuitenkin vasta, kun kaikki edellä mainittu on saatu valmiiksi, selvitäänkö me sinne asti ollenkaan? Kohta loppuu ensimmäinen vuosi. Tulee toinen vuosi, ja kolmas - mitä sitten? Pitäisi tietää. 

Onneksi aurinko paistaa, tiet on suurimmilta osin puhdistettu hiekasta ja aina on ihmisiä, jotka välittävät.    Eikä kesäänkään ole niin pitkä aika ;-)

kesällä

- luen uudestaan

  - Potterit

  - Onnelin ja Annelin

  - Anna-kirjat ja runotytöt

  - Nancyn

- luen uusina tuttavuuksina

  - Nälkäpelit

  - Raamatun !! (ikuisuusprojekti)

listaa voisi jatkaa loputtomiin.. :-)

- kävelen ilman kenkiä

- näen ystäviä usein, järjestän vaikka teekutsut

- kokeilen jotain uutta

- kävelen metsässä illan pimetessä

- uin, uin, uin

- löydän uutta musiikkia

- opettelen laittamaan ruokaa

- liikun

- muutan huoneeni järjestystä

- opettelen neulomaan jotain uutta

- aloitan villapaidan !

- opettelen myös ompelemaan jotain uutta

- nukun paljon ja lepään

- löydän uusia ihania blogeja

- olen erossa iPadista ja muista nettivehkeistä

- ylläpidän kielitaitoani

- isostelen ja yritän kehittyä siinä

Viime kerrasta on jo aikaa! Taukoilinkin pitkään. Ehdin sillä aikaa poistaa huonoimpia postauksia, stressata koulua ja tulevaisuutta sekä haaveilla tulevasta kesästä. Ja parista muusta jutusta. Nytkin pitäisi olla tekemässä ruotsia, mutta. Olen onnellinen, että koeviikko loppuu ihan pian.

huurre

linnun kysyvä laulu

hiljainen värinä

peitto maan yllä

kengissä rapsuu

on aika kietoutua.

turvallisin käsi päällä maan

Tänään ne tuli, isosvalintojen tulokset nimittäin. 

Muistan sen kesän 2012, kun oli oma ripari. Hakeminen jännitti. Leirivaihtoehtoja tuntui olevan loputtomasti siinä listassa. Tietysti kaveritkin piti ottaa mukaan, muuten en olisi varmaan uskaltanut leirille edes lähteä. Leirillä oli kivaa - oli ihana tunne ekana päivänä, kun saatiin omat huoneet ja tavaroiden purkaminen sai alkaa. Täytin kaapit ja hyllyt ja nautin siitä, että huoneessa oli omat vessat ja suihkut. Ripustin vessaamme käsipyyhkeeni, asetin hammasharjan peilin eteen ja tein oloni kotoisaksi. Lempparityynynliina sängyssä takasi hyvät unet joka yönä, vaikka alku jännittikin. Lisäksi otin mukaani hyvän asenteen - varauduin jo etukäteen olemaan kaikessa mukana ja tekemään uusia tuttavuuksia.

Se viikko oli hauska. Leikin kaikissa leikeissä mukana, vaikka aluksi se ujostuttikin. Nauroin iltaohjelman typerimmillekin sketseille, rakastin niitä. Pelasin koppipalloa paljon. Kävin kaatosateessa ulkona pelaamassa jalkapalloa uusien kavereideni kanssa. Juoksin vilvoittavaan järveen ja uin isolle kivelle. Muodostin omat aamurutiinit - tein asiat tietyssä järjestyksessä ja söin aamupalan aina samanlaisena. Yllätyin siitä, että seurakunnan leireillä syödään paljon. Istuin ulkona nuotiolla laulamassa jo viikon aikana tutuksi tulleita lauluja. Lohdutin ystävää. Keräsin paljon mustikoita, vein niitä kotiinkin rippikakkuani koristamaan. Viimeisenä iltana makasin vatsallani kynttiläpiirissä, äärettömän kiitollisena mutta liian ujona sanomaan mitään. Päätin hakea isoseksi.

Aloitin isoskoulutukseni ja seurakunnalla käymisen. Syvensin vanhoja kaverisuhteitani niin, että yhtäkkiä minulla olikin paljon uusia ystäviä. Sain myös ihan uusista tutuista itselleni ystäviä. Keräilin merkintöjä iskopassiin ja hermoilin valintojen julkistamisesta. Pääsin Heinäsaareen hyvällä isosporukalla. Olin tietämätön, en oikein osannut, mutta olin innokas. 

Tein siellä monta asiaa väärin - yritin korostaa liikaa itseäni ja sitä, että kyllä mä oon ihan hyvä tyyppi. Olisin varmasti selvinnyt paljon vähemmälläkin itseni esiin tuomisella. Mietin jokaista askeltani - teenkö oikein, tekisikö hyvä isonen näin. Totesin, että sitä ei voi oppia kirjoista lukemalla. Mikään kirja tai koulutuksessa jaettu lappu ei todellisuudessa kerro, miten juuri sinä olisit hyvä isonen. Ne eivät kerro että milllaisia pikkasia leirillesi tulee, eivätkä sitä, miksi pikkaset tykkäävätkin jostain isosporukan isosesta enemmän kuin sinusta. Ne eivät kerro sitä, miten tehdään täydellinen tilanteeseen sopiva hartaus. Se opitaan siellä, paikanpäällä. Tekemällä ja kokemalla, keskustelemalla. Sitä ei kannata murehtia etukäteen. (Totta kai koulutuksen laput ovat hyödyllisiä ja tärkeitä lukea, mutta ne pelkästään eivät riitä.)

Ensimmäisen vuoden jälkeen olen toivottavasti jo viisaampi tässä asiassa, ehkä hieman valmiimpi. Ehkä osaan olla leirillä jokaista pikkasta varten, ilman ennakkoluuloja tai tarvetta korostaa itseäni - leirin keskipistehän on joku ihan muu kun yhden isosen huomiontarve. Yksi tärkein oppimistani asioista on se, että leirin pomoja tai isoskavereita ei haukuta. Ei toisille isosille eikä varsinkaan pikkasille. Pomot loppujenlopuksi eivät kuitenkaan ole miellyttämässä, vaan vetämässä leiriä. Opettamassa, olemassa vastuussa ja huolehtimassa. Toki on aika mukava bonus, jos pomot sattuvat olemaan tosi mukavia :-)

Tänä vuonna mun paikakseni valikoitui VIRO. Oon ihan huippuinnoissani - se oli se ensimmäinen vaihtoehto, monestakin syystä. Pääsen vaihtamaan vähän maisemia, näkemään muutakin kuin mitä edellisenä kahtena riparina ja kokemuksena siitä varmasti tulee mahtava. Olen käynyt seuriksella ja vetänyt seurakunnan kerhoa, tuntenut että se on oikeasti mun paikka - niinpä tämä tuntuu palkinnolta siitä kaikesta. Isosporukassa on uusiakin tuttavuuksia, ja sehän on mahtavaa. Takataskuun jäi viime leiriltä muutama hyvä vinkki tulevaa leiriä varten, ja aion todella niitä hyödyntää. Aion ottaa kaiken irti kesän leiristä, oppia muilta ja ehkä jakaa itsekin omia osaamisiani ja tietojani. Olla pikkuisen parempi kuin viime vuonna. 

Nyt olen onnellinen.