Viime aikoina on ollut kovin kylmä. Pyöräillessä hanskat ja pipo ovat ehdottomasti kuuluneet varustukseen. Ilma on viileää, se tuoksuu erilaiselta. Viileys tunkeutuu takeista ja villapaidoistakin läpi, ja kaipaan kesää eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Rakastuin viime kesään enemmän kuin mihinkään sitä edeltävään kesään. Sen lisäksi että ulkona oli lämmintä, oli myös sisälläni lämmintä. 

Kaipaan vihreyttä ja ylipäätään upeita värejä. Syksy alkaa olla siinä pisteessä, että väriloisto on ohi ja ruskeat lehdet täyttävät maan. Todella täyttävät - monen monta hetkeä on tullut vietettyä haravan varressa kotipihalla. Tällä viikolla taivaaltakin tuli lunta muistuttavaa asiaa - pieniä, valkoisia palleroita. Eiväthän ne vielä kestäneet, vaan sulivat pois. Se oli kuitenkin ihana muistutus siitä mitä on tulossa, talvi on todella upeaa aikaa.

Koulussa opiskeltavat asiat vaikeutuvat kurssi kurssilta, kun oppiaineisiin sukelletaan syvemmälle ja syvemmälle, asiaa pohditaan kunnolla. Oivalsin kuitenkin eräänä päivänä, että lukio on oikeasti kivaa aikaa. Voin vielä olla melko huoleton, vaikka en tiedäkään mitä tulevaisuuteni tuo tullessaan. Minulla on ihania ystäviä, loistava ilmapiiri ja osaavia opettajia. Lukio on loppujen lopuksi hauskaa: ruusukonvan ja vanhojenristeilyn suunnittelu ovat pyörähtäneet jo kunnolla käyntiin, ja tanssitkin lähenevät. 

Jollain tavalla tämä syksy on ollut uuden oppimisen ja oivaltamisen aikaa. Moni asia muuttuu ja kerralla tapahtuu paljon. Tämä on ehdottomasti onnellisinta aikaa tähänastisessa elämässäni, ja tiedän jo nyt, että myöhemmin palaan muistelemaan juurikin näitä vuosia.

Kuvituksena liian paljon omaa naamaani onnelliselta kuvausreissulta, Heinolasta. 

Paljon iloa ja onnea sekä hyvää syyslomaa!

syyskuun ensimmäinen

Koulujen alettua ilmatkin viilenivät, ja kalenterin sivujen kääntyessä syyskuun kohdalle voidaan ihan virallisestikin sanoa syksyn alkaneen. Nautin todella viime kesästä, ja pelkäsin etukäteen hieman että siirtymä kesän lämmöstä ja lyhyistä shortseista syksyn kirpeään viileyteen ja pitkiin hihoihin olisi ollut jotenkin tuskainen. Yllätyin kun huomasinkin tyytyväisenä pukevani paksummat sukkahousut ja kurkottavani vaatekaapin ylimmälle hyllylle saadakseni lämpimämmän neuleen päälleni.

Kouluunkin tottuu - uudet tavoitteet ovat realistisia ja niiden toteuttaminenkin on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Ystäviä ja kavereita on mukava nähdä päivittäin, on ihanaa puoliksi asua käsityön luokassa koska tämänhetkinen työ vaan on niin mukaansavievä ja on kieltämättä myös jännää kävellä käytävillä olematta koulun nuorin. Jos toinen vuosi menee yhtä nopeasti kuin edellinenkin, on yritettävä ottaa joka hetkestä kaikki irti ennen kuin lukiokin on huomaamatta jo ohi.

Uusia suunnitelmia syntyy, vanhat suunnitelmat eivät pääsekään toteutumaan, välillä kohdataan vastoinkäymisiä ja vastapainoksi välillä kaikki sujuu kuin tanssi. Ulkona on pimeää jo kymmeneltä ja tässäkään postauksessa ei taida olla järkeä, mutta haittaako se? Tunnen edelleen elämäni olevan hyvää ja tiedän että asiat järjestyvät ennemmin tai myöhemmin. 

kuvat weheartit

♥

Tänään mulla oli pitkän kesän jälkeen herätyskello soittamassa kuudelta, ja se oli niin kova paikka että nukuin vielä tunnin ja aamuvalmisteluihini jäikin kaksikymmentä minuuttia aikaa. Viininpunaisessa tutorpaidassani juoksin koululle ohjaamaan uusia ykkösiä, sekoilin sanoissani ja unohdin asioita. Olin täyden epäuskon vallassa, en millään kyennyt ymmärtämään että mä ihan oikeasti seisoin koulun käytävillä taas pitkän ja ihanan kesän jälkeen. Mietin myös sitä, että ennen seuraavaa pitkää ja ihanaa kesää tulee tapahtumaan hirvittävästi isoja asioita, lukion kakkosvuosi kuitenkin eroaa jo siitä ensimmäisestä. Joka ei totta puhuen ollut kovin helppo sekään.

En tiedä että miten lähtisin edes kuvailemaan mennyttä kesää. Se oli paras. En stressannut, en huolehtinut, opettelin uusia asioita ja selviydyin. Tukeuduin ystäviini mutta opettelin myös hoitamaan ja päättämään asioitani ihan itse. Kokeilin ottaa askeleita mukavuusalueeni ulkopuolelle ja päädyin pariinkin kertaan keittiöön - onnistuin jopa tekemään syötävää ruokaa! Pakko myöntää että pari asiaa jäi siltikin uskaltamatta.  Onhan tässä silti vielä aikaa.

Mun mahtavan kesäni aloitti rippileiri Virossa. Huomasin kasvaneeni viime vuodesta paljon, ja osasinkin hommani paljon paremmin. Jokainen päivä toi uusia ihania asioita ja loppujenlopuksi en edes osannut nimetä mikä oli kaikista kivointa, kaikki oli niin ihanaa. Aamu-unisina keskiaikaiseen kivikirkkoon käveleminen, ulkoleikit superihanien pikkasten kanssa, iltaohjelman sketsejä varten naurettavasti pukeutuminen vai iltahartauteen kynttilöiden luokse rauhoittuminen? Retket Tartoon ja Pärnuun olivat myös unohtumattomia, ja jättivät tietysti loven myös lompakkoon.. Leiri saatettiin onnistuneesti päätökseen ja uskomattoman upeat nuoret konfirmoitiin. Upein viikko on nyt takana, mutta se jätti jälkeensä jotain ihanaa, jotain mikä pysyy mukana koko elämän. 

Olin kaksi viikkoa töissä, kävin useasti mökillä, matkustin junalla Kouvolaan ja Helsinkiin sekä bussilla Heinolaan, istuin autossa melkein yhdeksän tuntia päästäkseni Rukalle. Kävin laskemassa koskea kaksikin kertaa, kävin seinäkiipeilemässä ja kokeilin jopa ratsastusta (se oli hauskaa kunnes huomasin ihanien hevosten aiheuttaneen kovan allergiareaktion josta ei meinannut tulla loppua). Olin pari viikkoa täysin ilman nettiä, ja elin. Kokeilin innoissani kaikkea uutta ja nautin. Pakahduin onnesta ja tunsin syvää kiitollisuutta. Välillä olin surullinen, hämmentynyt ja vähän hukassakin, mutta kaikesta siitä selvisin.

Löysin itseni uudestaan, opin nauttimaan asioista joista olen aina ennenkin nauttinut mutta jotka eivät pariin viime vuoteen ole tuottaneet ollenkaan iloa. Opin arvostamaan itseäni, opin tuntemaan oman arvoni ja ymmärsin että ei ihan oikeasti tarvitse olla yhtä hyvä kuin muut, että muiden saavutuksista pystyy iloitsemaan ja toisaalta myös sen, että aina ei tarvitse vertailla. Ymmärsin, että epärealististen tavoitteiden asettamisesta ei tule kuin paha mieli. Opin arvostamaan muita ihmisiä. 

En rehellisesti sanottuna ole kokenut koskaan mitään tähän kesään verrattavaa. Monet asiat unohtuvat vuosien kuluessa, en ehkä muista löytäneeni täydellistä kiipeämispuuta tai halpoja sukkapuikkoja, mutta pohjimmainen tunne säilyy. Tärkeät opitut asiat säilyvät mielessä, ja toivon että onnistun pitämään niistä ikuisesti kiinni. Toivon, että en ikinä ala aliarvoimaan sitä mitä minulla on. Haluan aina nähdä sen kaiken hyvän mitä ympärilläni on. Enää se koulun aloituskaan ei oikeastaan tunnu niin pahalta.

KIITOS. ♥

kuvat weheartit

aurinko, lämpö, perhe, uima-allas, nauraminen, hyvä ruoka, jäätelö, muistot, hymyileminen, innostuminen, eläminen, onnellisuus, stressittömyys, välittäminen, pitkään nukkuminen, spontaanisuus, haaveilu, mansikat, ystävät, auringonlaskut, sateenkaaret, kirsikat, lämpimät rantakalliot, mökkeily, pitkät veneilyt, uudet kokemukset, elämä ♥

Rakastan tätä kesää, rakastan tätä kaikella mitä minussa on. Rakastan jokaista aamua ja lukemattomia mahdollisuuksia - herätessäni en ole tiennyt, mitä ihanaa tulen kohtaamaan. Rakastan haaveita ja unelmia ja sitä, että uskallan. Rakastan keveää ja huoletonta oloa enkä halua tämän kesän ikinä loppuvan. Olen niin kiitollinen, että voin jälleen rehellisesti todeta olevani onnellinen.

we heart it

Moni sateinen (tai aurinkoinenkin) ilta (tai aamu, päivä tai yö) kuluu nopeasti otsikossa mainitun sovelluksen käyttämiseen. Se tuottaa suuresti iloa ja hyvää mieltä ja auttaa pukemaan ajatuksia sanoiksi silloin kun itse en osaa. Hassua, mutta kuva tosiaan voi kerto enemmän kuin tuhat sanaa. Ajattelin tulla jakamaan muutaman kuvan omalta we heart it -kanvakseltani - ne ehkä kuvaavat ajatuksiani paremmin kuin mikään niistä sanoista jonka kirjoitan.

Näitä kuvia on paljon, liikaa että ne mahtuisivat yhteen postaukseen, mutta kaipa voin sitten tehdä näitä useammankin. :)

Kesä on ollut ihana, juuri kuten kuvittelinkin. Vielä kertaakaan loma ei ole tullut näin tarpeeseen ja vielä kertaakaan en ole päässyt koulutyöstä irti yhtä tehokkaasti kuin tänä vuonna. Kertaakaan juhannus ei ole tullut näin nopeasti tai mieleni ole ollut yhtä levollinen ja vapautunut. Jokainen päivä on oikeasti ollut merkityksekäs - joka päivästä löytyy ystävän tai sisaruksen kanssa jaettu yhteinen hetki, joka tulee tuomaan hymyn huulille jopa talven pimeimpään aikaan.

Olen kokenut asioita ensimmäistä kertaa. Ripari Virossa kaikkine reissuineen jäi mieleen - uudet ystävät ja hyvä mieli ilahduttavat edelleen, ja viikko kuluikin silmänräpäyksessä. Juuri, kun olin oppinut tuntemaan kaikki, olikin jo kotiinpaluun aika. Muistot jäävät kuitenkin, ja toivon että jokunen ihanista leiriläisistämme jäisi seurikselle. 

  

Aloitin myös ensimmäisen kesätyöni. Jännitti, en tiennyt että moneen pitää mennä tai mistä ovesta astua sisään, mutta asia selvisi kuitenkin ja olenkin ollut töissä jo yli puolet ajastani. Loppupäivinäni kanssani ei ole ketään muuta kesätyöntekijää, joten tunnit menevät varmaan hitaammin ja pitää myös olla tehokkaampi. Saan tästä kuitenkin työkokemusta ja palkkaakin, joten ei ole valittamista!

On myös ollut vapauttavaa ymmärtää, että jokaista syömääni jäätelöä tai jokaista kokemaani hämärtyvää kesäyötä ei tarvitse kuvata instagramiin. Kokemani ilo on ihan oikea, vaikka seuraajani eivät tietäisikään siitä. Luotettavat ystävät ovat tärkeämpiä kuin yksikään tykkäys instagramin uusimmassa päivityksessäni tai facebookin profiilikuvassani. Olen huomannut kuinka ystävän lausumat sanat voivat helpottaa oloa välittömästi ja tehdä jopa hengittämisestä helpompaa. Vaikka sanoista ei tietäisikään kukaan muu kuin minä ja ystäväni, ne ovat silti minulle kultaakin kalliimpia.

Paljon on siis tapahtunut ja paljon on onneksi vielä aikaakin. Vielä on aikaa kerätä uskallusta ja toteuttaa suunnitelmia. Ja elämä kyllä kantaa, vaikka kaikki ei aina menisi suunnitelmien mukaisesti. Kaikki on hyvin.

Ulkona on niin vihreää. Lämpökin palailee pikkuhiljaa takaisin ja terassilla kaikessa rauhassa nautitttu aamiainen aloittaa täydellisen päivän, ensimmäisen kokonaisen kesälomapäivän. Mietin eilen asioita, luin vähän vanhoja postauksia ja tajusin, että kaikki on vielä edessä. Kaikki ne hienot päivät ja ikimuistoiset hetket. Rantahiekka varpaiden välissä, vilvoittava vesi iholla, lämmittävä aurinko. Hymyt, katseet, kosketukset. Mitä vaan voi tapahtua, jotain arvaamatonta ja ihanaa. Auringon säteillessä huolet ja murheet unohtuvat ja moni asia tuntuu mahdolliselta. 

Viron rippileiriin ei ole enää kovin montaa tuntia. Tuntia. Hassua, miten nopeasti aika menee - äskettäin siihen oli vielä 80 päivää. Sain tänään pakattua ison punaisen matkalaukkuni, ja sen jälkeen olen kulkenut talossa etsimässä milloin mitäkin huulirasvaa, hyttysmyrkkyä tai nenäliinapakettia. Kertailen mielessäni laukkuun pakattuja asioita: olihan siellä varmasti se uimapuku, Raamattu ja tarpeeksi vaatteita? Luotan siihen, että saan periltä ostettua kaiken, mikä unohtuu. Ei jännitä tai pelota, tuntuu vain hyvältä ja innostavalta. 

Vielä kun saisin huoneeni kaaoksen kuntoon, olisin valmis.