sunnuntai 17. marraskuuta 2013

portfolio


Lukion ensimmäisen kässänkurssin ensimmäisellä tunnilla saimme tehtävän. Tuokaa lempivaate tunnille näytille. Tehkää portfolio siitä, hyvin monenlaiset toteutustavat hyväksytään. Tavoilleni uskollisena ajattelin tietysti ensimmäisena leikkaa-liimaa-askartele -versiota, ja lähdin heti kauppaan pyörimään ja etsimään vihkoja. Mielessäni oli tarkka suunnitelma: tarpeeksi iso, mustakantinen että kannet voisi sitten tuunata omannäköisiksi, tarpeeksi paksu ja tyhjät valkoiset sivut. Kaikissa muuten potentiaalisissa vihoissa oli viivat tai ruudut, ja lopulta en enää jaksanut etsiä. 

"Pystyn tekemään vihon itsekin", ajattelin. Hankin ison kartongin, ja valkoisia papereita. Piirsin kartonkiin suoran viivan, jota pitkin piti leikata, että saisin sopivan kokoiset portfolion kannet. Se epäonnistui (useita kertoja) ja sitten ärsytti. Leikkaamieni kuvien sommittelu ei onnistunut. Portfolio jäi pitkäksi aikaa kummittelemaan - sitä ei huvittanut tehdä eikä keinojakaan oikein ollut.

Kavereiden kanssa juteltuani sain idean. Voin tehdä portfolion blogimuodossa! Ehkäpä eksyn varsinaisen portfolion valmistumisen jälkeen postailemaan muistakin aikaansaannoksistani :-) Tästä tämä nyt lähtee, tämä toteutustapa tuntuu hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti